30 vuotta

Vanha julistesarja
Sjöman vanha ilmoitusKuvaamataidon opettajaksi opiskelun loppuvaiheessa 1986 minua pyydettiin osakkaaksi mainostoimisto Sketchiin. Koska riski oli pieni, päätin lähteä kokeilemaan. Keuhkovammaliiton (nyk. Hengitysliitto) julisteet olivat alkuaikojen töitä, kuten Sjömanin ilmoituskin. Kaikki tehtiin käsityönä. Kuvat rasteroitiin isolla reprokameralla, tekstit tilattiin ladelmina, otsikot rakennettiin siirtokirjaimista. Keuhkovammaliiton julisteiden originaalit koostuivat pohjan mustavalkoisesta kuvasta sekä pinosta filmejä, joihin oli maalattu ruiskumaalaamalla kuvien väritykset, savu ja savukkeen kuva. Mullistus tuli varsin nopeasti ja 80-luvun lopussa toimistossamme oli jo ensimmäiset macit. Vuodessa Helsingistä katosi useita valoladontayrityksiä.

Olin osakkaana Sketchissä viisi vuotta. Sen jälkeen perustin yhden miehen yrityksen ja siirryin kotitoimistoon. Sillä tiellä olen edelleen nyt 25 vuotta myöhemmin.

Agfa reprokamera_index